sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Este-, ja puomitunnit

Moi!!
Anteeksi kun en ole oikein jaksanut postailla, mutta nytten yritän saada tänne blogiin 1-3 kertaa viikossa postauksia, jos vaikka välillä enemmänkin, mutta nytten päästän teidän tämän aiheen pariin.

Puomitunti

Kävelin tallilta maneesille opettajani ja toisen ratsastus kaverini kanssa. Ensimmäisenä maneesissa kävelin vähän aikaa Tessalla ja sitten opettaja kävi Tessan selässä,koska viimeksi se vähän riehui. Sitten minä menin taas Tessan selkään ja alettiin ravailemaan ja laukkailemaan. puomeja me mentiin ympyrällä.












Kavalettitunti

Aloitettiin ihan matalista kavaleteista ja ensimmäisen kavaletin Tessalla hyppäsi opettajani ja sitten minä kaikki loput mentiin sellaista ihan pientä linjaa, jossa oli kaksi estettä ja alettiin niitä siitä sitten korentamaan ja isoin mitä me hypättiin oli 60cm-70cm, joka meni noin 10 cm ilmavaralla.Tästä tunnista ei ole valitettavasti kuvia, koska minulla ei ollut kuvaajaa.

Estetunti

Tällä kertaa me mentiin kentällä, koska me oltiin varattu se. Alussa tultiin ravissa ristikkoa pari kertaa molenmista suunnista ja sitten tulttin sama tehtävä myöskin laukassa, mutta ennen laukassa tuloa esteille me laukattiin yhden kerra kenttä ympäri. Tessa meni Brunon perässä. Sitten alettiin tulla yksitellen sellainen pieni rata, jossa oli ensimmäisenä ristikko sitten oli kavaletti ja sitten sellainen pieni linja ,jossa oli ensimmäisenä ristikko ja sitten okseri, joka oli noin50cm-60cm. Sitten ravailtiin ponit pois ja käveltiin tallille. minä melkein tipuin yhdessä välissä, koska se pysähtyi vähän ennen estettä ja sitten hyppäsi ja sitten lensin siihen kaulalle ja jäin siihen kaulalle roikkumaan siksi aikaa, että opettajani tulisi auttamaan minut takaisin selkään, mutta en siis tippunut.















sunnuntai 11. toukokuuta 2014

My Day

Moi!!
Ajattelin tehdä tälläisen My Dayn tänne blogiin joten tässä se tulee. Heräsin eilen kuudelta ja 20 vaille seitsemän minä ja äiti lähdettiin tallille. Ensimmäisenä tallilla minä avasin tallin molenmista ovista lukot. Niiden jälkeen annettiin kissoille ruokaa samalla kun odottelimme Aman omistajaa, koska hän tuli näyttämään meille miten aamutalli tehdään. Sitten kun Aman omistaja tuli niin alettiin antamaan aamuruokia ja sitten kun joku heppa tai poni oli syönyt niin se vietiin ulos ja vietiin sille samalla ulos aamuheinät. Minä laitoin pösölle ruoat ja vein sen ulos. Sitten kun kaikki aamulla menevät hepat olivat ulkona ja kaikki hepat olivat ulkona, joten sitten meillä oli lattian lakaisu edessä ja kun äiti ja Aman omistaja lakaisivat tallikäytävää niin minä harjailin Tessaa. Sitten puoli kahdeksan lähdettiin kotiin päin tallilta. Kun Päästiin kottiin niin minun serkkuni oli jo tullut meile päiväkylään, joten olin sen kanssa ja syötiin aamuruoka ja kun oltiiin syöty niin me lähdettiin katsomaan Äimäraution estekisoja ja tekemään niiden jälkeen päivätalli. Estekisoissa oli todella hienoja estehevosia. Päivätallissa ei ollut paljoa tekemistä, joten teimme sen noin 20 minuutisa. Elikkäs annettiin kaikille hepoille päiväruoat ja otettiin osa hepoista sisälle ja osa vietiin ulos. Minä toin Hondan ja Pösön sisälle ja vein myöskin Tessan ulos. Lähdimmme kotiin ja kotona olin taas serkkuni kanssa ja sitten käytiin syömässä mäkkärissä. Ja sitten kun oltiin käyty mäkkärissä niin minut,iskät ja minun serkkuni vietiin tallille ja äiti ja pikkusiskoni kävi viemässä isoveljeni kotiin. Tallilla minä siivosin karsinat ja iskä ja mun serkku laitto "kuivamuonat" ja sitten kun äiti ja oona tuli niin ne laittoi heinäsäkit valmiiksi. Minä kävin taluttelemassa Tessaa maastossa, että se tottuu maastoihin. Olin yllättynyt, kun Tessa meni niin hyvin. Sitten lähdettiin  kotiin ja anteeksi kun en muistanut kuvailla paljoa.



Meidän kissa Riku.
 Meidän kissa Roope.
Toivottavasti tykkäsitten, vaikka en muistanut/jaksanut kuvailla paljoa.

torstai 8. toukokuuta 2014

Onnistunut Klinikka reissu

Moi!!
Kävin tänään iskän ja Tessan kanssa klinikalla vakuutus tarkastuksessa, eli ei mitään pahempaa. Ensimmäisenä mentiin tallille ja minä menin siivoamaan karsinaa ja iskä meni täyttämään heinäsäkit ja laittamaan myös kaurat valmiiksi kuppeihin.
Niiden jälkeen haettiin Tessa sisälle ja harjailin sitä ja laitoin sen otsatukan letille ja sitten lähdettiin maaston kautta klinikalle. Kierretiin kauenpaa maastosta, koska oli niin paljon aikaa. Kun päästiin Klinikan pihalle minä taluttelin Tessaa siinä klinikan pihalla ja iskä meni sillä aikaa ilmoittautumaan kassalle. 







Sitten iskä tuli sanomaan että voin tuoda Tessan sisälle ja Tessa käveli ensin ihan hyvin sisälle, mutta sitten... Tessa päätti ettei menekkään sisälle niin siinä tuli sitten kaksi naista ja niiden piti yhteistyöllä tuoda Tessa klinikan sisälle. Klinikka aikamme oli noin 45 minuuttia myöhässä. Ekana se lääkäri tutki Tessaa ja sen jälkeen han sanoi että mennään ulos "juoksuttamaan sitä" niin sitä piti juoksuttaa ekana sellaisella suoralla niin, että se voi katsoa sen jalkoja, että ne ovat  kunnosssa ja hyvät. Sitten piti juoksuttaa myöskin Tessaa silleen, että vähän niin kuin liinassa sellaisella pienellä ympyrällä, mutta liinan sijaasta me käytettiin riimunnarua. Molemmat piti tehdä käynnissä ja ravissa. Toiseen suuntaan se ei oikein halunnut siinä ympyrällä niin ravata. Sitten vietiin taas poni sisälle ja se ei halunnut mennä aluksi, mutta kyllä se sitten aika helpostai kuitenkin tuli sisälle. Sitten se lääkäri ja sen avustaja kattoi Tessan hampaat ja sitten se lääkäri katsoi yksin sen silmät ja sitten se lääkärin avustasja antoi sille rokotteen ja madotteen. Onneksi oli onnistunut reissu.


 Arvatkaapas mikä tämä on...?
Mitä edellisessä kuvassa kysyin niin se on sudenhammas mikä Tessalla poistettiin klinikalla se on vissiinkin kaikilla hevosilla, jossitä ei ole vielä poistettu. Se on ennen isoja poskihampaita. Ja myöskin sen asian unohdin sanoa, että Tessalla saa ratsastaa kaikissa askellajeissa viikon ajan, mutta sitä ei saa ratsastaa hikeen, sen rokotuksen takia.

Toivottavasti tykkäsit, vaikka en olekkaan aika pitkään aikaan postaillut ja lauantaina on tulossa My Day tänne tai aamutallista ja päivätallista ja Tessan liikutuksesta jotain.



sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Estekisat ja Tessalla ratsastelut

Moikka!!
Tännään me oltiin katsomassa minun kaverini Kiian kanssa estekisoja Äimärautiolla. Kisat alkoivat noin kello:11.00 ja loppuivat noin kello: 15.00. Eka luokka oli40cm, Toinen oli 50cm, kolmas oli 60cm,neljäs oli 70cm,viides oli 80cm,kuudes oli 90cm, seitsemäs oli 100cm ja kahdeksas eli viimeinen oli 110cm. Kaikilla kisaajilla meni minun mielestäni hyvin, paitsi yksi ratsastaja vain tippui ja yksi meinasi tippua, mutta ei onneksi tiipunut. Siinä sitten katsottiin melekin koko kisat, koska viimeisestä luokasta ei jaksettu katsoa kuin ensimmäinen ratsukko. Niiden kaikkien luokkien jälkeen lähdettiin kävelemään meidän hevoselle päin. Ensimmäisenä meidän hevosella hain Tessan sisälle ja hoidin sen ja varustin sen ja sitten lähdettiin taluttamaan Tessaa kentälle päin. Kentälle päästyämme Kävelin noin 10 minuuttia, koska matkoissa kentälle menee vähän alle 10 minuuttia. Sitten aloin tekemään ravissa pysähdyksiä ja peruutuksia ja sitten ympyröitä ja voltteja. Laukkailin ympyröitä molenpiin suuntiin 1-2 kertaalaukan nostossa Tessa veti pukit ja kerran laukassa meinasin tipahtaa, koska Tessa veti pään alas ja jotain pelleili. Ainiin ja tää on varmaan tämän päivän sen tempuista pahin: Kun yksi meidän tallin heppa lähti takaisin tallille niin se yhppi pari kertaa pystyyn, koska se ei päässyt myökin pois. Kun olin ratsastanut Tessalla niin vietiin se talliin ja otin varusteet siltä pois ja Kiia harjailia Tessaa vähän sen jälkeen minä vein Tessan takaisin ulos. Sitten vietiin Tessan tavarat takaisin minu ja Tessan kaappiin. Ja laitoin sille myöskin sen ruoat valmiiksi ja siiten nokka kotia vihdoinkin. Päästän teidät nytten kuvien pariin.